Przewodówin ohjusturma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Przewodów
Ohjuksen räjähdyspaikka (noin) Przewodówin kylässä Puolassa.

Przewodówin ohjusturma sattui, kun puolalaisen Przewodówin kylän läheisyyteen osui kaksi ohjusta 15. marraskuuta 2022. Przewodówin kylä sijaitsee Dołhobyczówin kunnassa Hrubieszówin piirikunnassa Lublinin voivodikunnassa Ukrainan rajan tuntumassa.[1] Ohjusiskujen kerrottiin olevan osa suurempaa hyökkäystä Ukrainan kaupunkeja ja energialaitoksia vastaan ja että ohjukset olisivat vahingossa eksyneet Puolan puolelle.[2] Myöhemmin tosin ilmoitettiin, että kyseessä olisi voinut olla vain yksinäinen ohjus.[3]

Venäjä ja Ukraina ovat kiistäneet laukaisseensa ohjuksen, ja Ukraina on syyttänyt siitä Venäjää. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä ei voi olla tahallinen hyökkäys Puolaa kohtaan. Yhdysvaltalaisten viranomaislähteiden mukaan ohjusta ei ole todennäköisesti laukaistu Venäjältä, vaan se on saattanut olla ukrainalaisten ilmantorjuntaohjus, jota Ukraina olisi luultavasti yrittänyt käyttää puolustaessaan venäläisiltä ohjusiskuilta.[4] Ohjuksen kerrottiin olevan venäläisvalmisteinen Ukrainan käyttämä S-300-ilmatorjuntaohjus, ja että ohjuksessa olisi voinut olla tekninen vika.[5]

Onnettomuuden selvittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolalaiset tiedotusvälineet kertoivat, että kaksi puolalaista[6] miestä, Bogusław Wos ja Bogdan Ciupek[7], kuoli viljatehtaan räjähdyksessä.[6] Puolan viranomaiset ilmoittivat, että tehtaan räjähdyksen syy on toistaiseksi tuntematon. Puolalainen Radio ZET -asema kertoi, että kaksi ohjusta aiheutti räjähdyksen.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kutsui iskun jälkeen kansallisen turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan koolle kiireellisen kokouksen.[8][9] Pian hyökkäyksen jälkeen BNO News kertoi, että Viro olisi valmis puolustamaan ”jokaista tuumaa Naton alueella”.[10] Puolan hallituksen tiedottaja Piotr Müller kertoi Puolan nostavan asevoimiansa valmiustilaa ja selvittävänsä, tarvitseeko Puolan aktivoida Naton 4. artikla.[11]

Tapauksen ja Družba-öljyputken sulkemisen vuoksi Unkarin pääministeri Viktor Orbánin johtama hallitus kutsui samana yönä puolustusneuvoston hätäkokoukseen, ja puolustusministeri Kristóf Szalay-Bobrovniczky kävi puhelinkeskustelun Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa.[12][13]

Pian väitetyn Venäjän ohjusiskujen jälkeen Pentagon myönsi uutiset, joiden mukaan kaksi venäläistä ohjusta osui Puolan sisällä lähellä Ukrainan rajaa, mutta sanoi, ettei se voinut vahvistaa niitä.

Kansainväliset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi asiaa kertomalla, että ”uutiset Puolasta ovat huolestuttavia”.[14] Suomen pääministeri Sanna Marin kommentoi asiaa sanomalla, että ”Puolasta kantautuvat uutiset ovat vakavia”.[14]

Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyi kommentoi asiaa kertomalla, että ”sodan merkittävin eskalaatiopiste on nyt saavutettu”. Zelenskyi ilmoitti keskiviikkona vielä uskovansa, että kyseessä ei olisi ollut Ukrainan laukaisema ohjus kertomalla, ettei hän ole saanut asiasta tietoa Ukrainan ase- ja ilmavoimien johdolta.[15]

Venäjän puolustusministeriö kiisti syytökset, että Venäjä olisi iskujen takana.[16]

  1. Poland calls 'urgent' defense meeting after Russian missiles kill 2 The Jerusalem Post. 15.11.2022. Viitattu 15.11.2022. (englanniksi)
  2. Leicester, John: Poland: Russian-made missile fell on our country, killing 2 AP News. 15.11.2022. Viitattu 15.11.2022. (englanniksi)
  3. Anna Wlodarczak-semczuk, Sabine Siebold, Nandita Bose: Escalation fears ease after NATO, Warsaw say missile that hit Poland was Ukrainian stray Reuters. 16.11.2022. Viitattu 16.11.2022. (englanniksi)
  4. Tämä Puolan ohjusturmasta tiedetään Yle uutiset. 16.11.2022 klo 10:01. Viitattu 16.11.2022.
  5. Uusi arvio Puolan ohjusturmasta: Palojäljet ovat niin pieniä, että ohjus tuskin edes osui maahan – katso, miten ohjus toimii Yle Uutiset. 16.11.2022. Viitattu 16.11.2022.
  6. a b Puolan hallituksen tiedottaja: Kaksi puolalaista kuoli räjähdyksessä Ilta-Sanomat. 15.11.2022. Viitattu 15.11.2022.
  7. Keane, Isabel: Polish men killed by missile strike near Ukrainian border identified New York Post. 16.11.2022. Viitattu 19.11.2022. (englanniksi)
  8. Strzelecki, Marek & Janowski, Tomasz: Polish premier calls urgent meeting of national security committee Reuters. 15.11.2022. (englanniksi)
  9. Piotr Müller on Twitter: Premier @MorawieckiM zwołał w trybie pilnym Komitet Rady Ministrów do spraw Bezpieczeństwa Narodowego i spraw Obronnych. Twitter. Viitattu 15.11.2022. (puolaksi)
  10. BREAKING: Estonia says news from Poland "most concerning," stands ready to defend "every inch of NATO territory" Twitter. BNO News. Viitattu 15 November 2022.
  11. Puola vahvistaa räjähdykset ja nostaa asevoimiensa valmiustasoa Yle Uutiset. 12.2.2022. Viitattu 15.11.2022.
  12. Orbán Viktor összehívta ma estére a Védelmi Tanács ülését Portfolio.hu. Viitattu 15.11.2022. (unkariksi)
  13. Orbán Viktor összehívta ma estére a Védelmi Tanács ülését Origo. 15.11.2022. Arkistoitu 15.11.2022. Viitattu 15.11.2022. (unkariksi)
  14. a b Presidentti Niinistön ja suomalaisministereiden reaktiot Puolan tilanteeseen: ”Tarkan tiedon saaminen nyt ensiarvoisen tärkeää” Yle Uutiset. 15.11.2022. Viitattu 15.11.2022.
  15. Zelenskyi edelleen vakuuttunut siitä, ettei Puolaan pudonnut ohjus ollut ukrainalainen Helsingin Sanomat. 16.11.2022. Viitattu 16.11.2022.
  16. Russia's defence ministry denies Russian missiles struck Polish territory Reuters. 15.11.2022. Viitattu 15.11.2022. (englanniksi)